Mutta se siitä vuodatuksesta. Meillä sataa. (Murinaa)No, toisaalta, ei kait se haittaa, kun on länsisiipi siinä pisteessä, ettei vesi pääse sada sisään. Joten antaa tulla. Mut kohtuus kaikessa.. Tänään ei mun osalta tapahtunut raksalla muuta kuin vika kerros maalia vierashuoneen toiseen ikkunapariin. Sit enää ne toiset ikkunat ja vierashuonekkin on valmis. Yläkerran katto on nyt kokonaan toiseen kertaan eristetty. Ja niin, taisin muutes löytää sen melekein vanhaa vastaavan paneelin sinne yläkerran kattoonki Bauhaussista! Pitää viel näyttää sitä toiselle, et kumpaa hän haluaa sinne. Joten voin huokasta senkin asian suhteen. Huippua!
Mutta hieman lisää tutustelua meidän tulevaan kotiin. Tänään vuorossa portaikko ja ala-aula. Aluksi mietin, että olisinkin halunnut säilyttää portaikon puolipaneelin, mutta se oli sitä ensihuumaa se. Mitä pidempään talo on ollut meidän hallussa, sitä vahvemmin minulle on kasvanut tunne, että mieheni on oikeassa, paneeli saa lähteä ja lähtihän se ;) Ja en kadu!
Tässä aulaa ja portaikkoa on alettu purkaa.. |
Lisää kuvateksti |
Tässä näkyy aula ja portaikko ihan alussa. Nuo hirveät ovet on nostettu hetimiten pois paikoiltaan ja ne on matkalla kaatopaikalle. Tuo jäänsininen portaikko johtaa kellariin. Siihen ei enää tule ovea. Se jää auki ja oviaukko tehdään suuremmaksi. Portaat on oikeasti lautaportaat, mikä oli pieni ylläri meille, sillä ne näytti ihan levyportaille.Mutta se oli positiivinen ylläri. Me vain poistamme tuon kauhean maton ja hionnan jälkeen maalia pintaan ja meillä on ihanat 17 porrasta :) Tuohon vasemmalle seinälle portaitten alussa tulee uusi ikkuna, joka antaa kuin myös valoa aulaan. Siitä olen innoissani. Siihen yläpuolelle tulee pistorasia,joten saan kivasti vaikka tunnelmavalot siihen laitettua. Myös olkkariin menevä ovi poistettiin ja oviaukosta tuli iso kulkuväylä aulan ja olkkarin välille. Myös vanhasta kodista tuotu hirsi on siinä tukemassa ja tunnelmantuojana.
Hieman poisteltu puruja katosta ja seinistä. Huomatkaa paneelit on osaksi jo poissa! |
Vaikka minä kuin olenkin ihastunut antiikkiin ja kaikkeen vanhaan, niin tämä ei kuitenkaan kuulu joukkoon ja heti, kun vain mahdollista, niin se lähtee veks =D Mutta antiikkia sekin on, ja joskus ollut tuikitarpeellinen, nyt vain out of fashion =D
Tässä sama portaikko juurikin sinä viikonloppuna, kun saimme avaimet kouraan. Joskus joku on hippassut noita portaita ylös ja alas. Kohta on meidän vuoromme :)
Tässä portaikko juurikin tällä hetkellä. Kokonaan siis ekaan kertaan eristetty. Sit alkaa toiseen kertaan eristys ja kyprokkilevy tuleekin siinä samassa kiinni, joten sit alkaa näyttää täysin eriltä. Tällä hetkellä se näyttää pelkältä foliohuoneelta. V sanoikin joskus, että avaruushuone :)
Mutta joups, semmonen on meidän portaikko. Huomasin juuri, ettemme ole päivittäneet aulaa tällä hetkellä, joten pitääpä lähteä kiertele kameran kanssa uudet kierrokset kodissamme. Jää vielä jokin vaihe ikuistamatta..
Tänään muutes sprayasin sen glitterihirvityksen, joka tuli postissa. Nyt se näyttää tosi kivalta, tosin valkoisena, mutta se kauhea kimaltava pinta on kadonnut! Heti kun saan sen kuivaks ja kotiin, niin nappaan kuvan uudesta löydöstäni. Nyt se on minun <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!